huhtikuuta 26, 2016

TUL:n mestaruuskilpailut


Viime viikonloppuna kilpailtiin Kupittaalla TUL:n mestaruuskilpailuissa.

Virallinen kisaharkka oli jo perjantaina, joka mahdollisti lauantaina hieman normaaleista kisarutiineista poikkeavan valmistautuisen. Tytöt saivat nukkua pidempään ja ennen hallille menoa käytiin treenaamassa ja valmistautumassa kisaan rauhallisella kotisalilla.

Matolle mentäessä tytöt olivat keskittyneitä ja valmiina näyttämään parasta osaamistaan.
Tytöt onnistuivt tekemään siistin, tarkan ja aikaisempaa huomattavasti ilmaisullisemman suorituksen. Paras kilpailusuoritus tähän saakka.








Vielä on kilpailukaudesta jäljellä kahdet kilpailut. Sunnuntaina tehtiinkin näitä ajatellen ohjelmaan  muutama muutos, jotta saadaan kokonaisuutta viilattua vielä vähän paremmaksi.
Seraavaksi kilpaillaan äitienpäivänä PNV Cupissa Vantaalla.


Ei kommentteja: