Kevään tiivis kilpailukausi päätettiin viikonloppuna Voimistelun SM-kilpailuihin Barona Areenalla. Upeat puitteet, mahtava fiilis ja monipäinen yleisö tarjosivat tytöille mieleenpainuvan ja hienon kilpailukokemuksen.
Molempien kokoonpanojen harjoitussuorituksiin mahtui muutamia selkeitä virheitä, mutta kokonaisuudet olivat yhtäaikaiset. Osien läpikäynnin ja loppuverryttelyn jälkeen lähdettiin suunnistamaan kohti hotellia ihanassa aurinkoisessa säässä.
Hotellilla ilta kului hyvin syöden, yhdessä jutellen ja kevyesti treenaten.
Hotellin hissiaula soveltui hyvin kevätnäytöstanssin harjoitteluun. Hauskaa oli ja nauru täytti koko kerroksen, kun tytöt rohkenivat antaa rytmin virrata koko kehossa :)
Kilpailut olivat aikataulullisesti hyvin muista kauden kilpailuista poikkeavat. Aamulla saatiin nukkua pitkään, kömpiä puoliunessa aamupalalle ja mikä parasta valmistautua hotellilla rauhassa kilpailupäivään. 12-14v. sarjan alkukilpailut käytiin vasta lauantaina myöhemmin iltapäivällä.
Tytöt olivat aamusta asti keskittyneitä ja läsnäolevia. Ennen täydellistä uppoutumista omaan suoritukseen ehdimme seuraamaan huippuvoimistelua naisten yli 16v. sarjan finaalissa. Tämä oli tytöille erityisen mieluisaa ja ohjelmista on riittänyt paljon puhuttavaa.
Omiin kilpailusuorituksiin lähdettiin valmistautumaan hyvissä fiiliksissä. Kaikki tytöt laittoivat itsensä täysillä likoon jännittävässä tilanteessa ja latautuminen omaan suoritukseen oli ehdottomasti kauden parasta.
Adoria:
Sohvalle pääsy oli itse kilpailemisen jälkeen viikonlopun yksi kohokohdista :)
Adorie:
Mieleenpainuvan kilpailupäivän päätteeksi syötiin hyvin, pelailtiin yhdessä ja käytiin läpi fiiliksiä viimeisestä kilpailupäivästä sekä koko kaudesta. Yhdessä mietittiin myös tulevia tavoitteita. Tytöt kuulivat ensimmäistä kertaa syksyn kilpailuohjelmansa musiikin sekä muista suunnitelmista.
Äitienpäivää vietettiin ihaillen hienoja ohjelmia ja taitavia suorituksia sekä joukkuevoimistelun 12-14v. ja 14-16v. sarjoissa että rytmisen voimistelun naisten eri välinefinaaleissa. Tämä oli hyvä oppimiskokemus ja tytöillä olikin tehtävänä seurata kilpailun aikana ohjelmien sommitteluun ja joukkueiden suorituksiin liittyviä asioita. Kotimatkalla valmentajat saivat ilokseen todeta tyttöjen onnistuneen tehtävissään erittäin hyvin.
Kiitos perheille ja muille tukijoukoille kannustuksesta ja korvaamattomasta tuesta kauden aikana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti